blankkiweb

Rassapotamus osa 15

Kirjoittaja Marko "Mafuko" Saari

Ananaa –myrkyn vaikutukset ja uusi simpanssiruumis hankaloittivat Kreivi Rassapotamusta pukumiehen kiinni saamisessa, mutta pienen painimisen jälkeen Kreivi saa selätettyä tuntemattoman pukumiehen. Mutta nähdessään viimein kunnolla pukumiehen kasvot, hänelle paljastuu jotain odottamatonta: pukumies paljastuikin pukuun pukeutuneeksi naiseksi, jonka Kreivi tunnisti, muttei muistanut missä hän oli nähnyt kyseisen naisen verenpunaisessa iltapuvussa. Ananaa –myrkyn ja silloisen humalatilan takia hän ei muistanut, että hän oli nähnyt naisen kartanossaan.

"Sinä? Mitä tekemistä sinulla on kolmipäisen klovnin kanssa?" "Kolmipäisen klovnin? Taidat olla melkoisen sekaisin." Kreivi oli kuitenkin varma, että nainen tiesi jotain. "Näytät niin tutulta, että sinulla on oltava jotain tekemistä viime aikaisten tapahtumien kanssa." Nainen mietti hetken, kuinka saisi Kreivi Rassapotamuksen ajatukset muualle.. "En tiedä, mistä puhut, mutten ihmettele vaikka näyttäisinkin tutulta. Voitinhan tämän vuoden missikisat." Yllättynyt Kreivi alkaa jo hieman uskoa naista sillä sitä kauttahan hän olisi mahdollisesti yhdistänyt naisen verenpunaiseen iltapukuun. Samalla, kun Kreivi on mietteissään, nainen tönäisee hänet sivuun ja lähtee juoksemaan kohti Torirantaa.

Tönäisystä huolimatta Kreivi pysyy yllättävän hyvin naisen perässä simpanssiruumiinsa avulla. Hän alkaa vähitellen tottua simpanssin ruumiiseen ja käyttää hyväksi simpanssien tapaa hyppiä puusta puuhun. Puiden sijaan hän käyttää kuitenkin hyväksi kaupungin katulamppuja ja muita tolppia.

Pukuun pukeutunut nainen on kuitenkin varautunut paremmin kuin Kreivi osasi odottaa, sillä Torirannassa häntä odottaa helikopteri. Ja juuri, kun Kreivi on saamassa naisen kiinni, nainen hyppää helikopterista roikkuviin narutikkaisiin ja pääsee karkuun. "No tittirii, olisihan se pitänyt arvata, ettei tällä ruumiilla saa ketään kiinni kaupungissa." Tympääntyneenä Kreivi päättää pistäytyä paikallisessa baarissa. Mutta hänelle iskee valinnan vaikeus, sillä hänhän on ensimmäistä kertaa Oulun keskustassa ja ympärillä on useampikin baarii. Mutta ainakaan singstarista muistuttavaan karaokebaariin hän ei aio missään nimessä mennä. Tai niin hän ainakin kuvitteli, kunnes...

Havahduttuaan takaisin kissa ja hiiri leikkiin, Kreivi huomaa saavuttaneensa tuntematonta pukumiestä. Kreivi käyttää viimeiset voimansa loikatakseen pukumiehen selkään. Iso äänisen karjaisun saattelemana Kreivi hyppää ja taklaa tuntemattoman pukumiehen maahan. Pienen painimisen jälkeen Kreivi saa selätettyä tuntemattoman pukumiehen, mutta samalla hänelle paljastuu jotain odottamatonta...

Seuraavan osan tarinaan kirjoittaa Tuomas "Tumep" Paulin. Käytettävät sanat ovat mursu, liskojen yö ja putkimies.

Julkaistu alunperin Blankin numerossa 6/2011