FINAL QUEST of RASSAPOTAMUS

Kirjoittaja Karoliina ”SirDanju” Kemppainen

Lordi Rudi Rassapottamus oli vihdoin saapunut kotiovelleen. Hänen päänsä oli täynnä kysymyksiä, mutta myös syvää tyytyväisyyttä siitä, että hän vihdoin saisi nukkua omassa kartanossaan, omassa sängyssään, omissa petivaatteissaan. Kylmänkostea ja nihkeä perienglantilainen ilmasto hiipi jopa hänen paksun apinakarvansankin lävitse niin sanotusti luihin ja ytimiin. Rassapottamus kömpi ulos kuljetuslaatikostaan, jossa hänet oli tuotu kotiovelle. Hänet tänne tuonut postimies oli kyllä soittanut kartanon ovikelloa, mutta kukaan ei ollut tullut avaamaan. ”Nykyisin on niin vaikeaa löytää kunnollista palvelusväkeä” ajatteli Rassapottamus ja samalla kirosi hovimestarinsa Simonin alimpaan helvettiin.

Rassapottamus ajatteli jo kuumaa kylpyä ja Simonia pesemässä hänen karvaista selkäänsä samalla kun hän aukaisi kotioveaan. Oven aukaistuaan vain hänen uusi, vetreä ja notkea apinanvartalonsa pelasti hänet varmalta kuolemalta. Lentäviä sirkkeleitä oli kaikkialla ja ne kaikki olivat selvästi ottaneet tehtäväkseen saada lordin pää irti hänen harteiltaan. Rassapottamus oli kuin ninja väistellessään noita kuolemaa viljeleviä hammasrattaita. Mutta lopulta sirkkelitkin loppuivat ja Rassapottamus sai pienen hengähdystauon, mutta vain hyvin pienen, sillä pian eteisaulaan syttyivät kirkkaat valonheittimet ja ja lordi kuuli kaiuttimista niin tutun ja viheliäisen äänen. ”MUAAHAHHAHAHHAAHA! Mitä pidit pienestä tervetulotoivotuksestani Rassapottamus? Onneksi selvisit siitä hengissä, muuten kaikki muutkin valmisteluni olisivat menneet hukkaan! Mahtavaa huomata, että hankkimani apina ei mennyt sinussa hukkaan.”

”Mitä helvettiä tämä on lordi Moussaka? Nyt olet mennyt aivan liian pitkälle!” vastasi Rassapottamus äreissään. Kyllähän he olivat lordi Moussakan kanssa aina tehneet hyväntahtoisia kepposia toisilleen, mutta lentäviä sirkkeleitä? Apinanruumis? Ehkä hieman liian ylimitoittettua! Olivatko kaikki aikaisemmatkin vastoinkäymiset lordi Moussakan tekosia? ”Olisit miettinyt sitä Rassapottamus ennen kun päätit sekoittaa näköradioni!” Ei perhana, se saamarin näköradio. Siitäkö tämä kaikki johtui, eihän Rassapottamus edes saanut koskaan selville mitä sieltä töllöttimestä oli tullut siihen aikaan mikä oli Moussakalle niin tärkeää. Rassapottamus päätti lähteä etenemään hiljalleen kohti kellaria, josta hän uskoi löyvänsä vaikkapa moottorisahan tai sormitietokoneen. Siellä oli niin paljon tavaraa, että pakkohan sieltä oli löytyä jotain hyödyllistäkin.

Päästyään kellariin vievän portaikon yläpäähän lordi Rassapottamus kuuli Moussakan kiljunnan kaiuttimista. ”Senkin karvainen punapersepaviaani! Mihin sinä katosit? Tule heti takaisin, en näe sinua enää! Taistele kanssani kuin mies.” Rassapottamus oli arvannut oikein, Moussaka oli kaikessa nokkeluudessaan niin tyhmä, että ei ollut tajunnut laittaa ansoja saatika valvontakameroita vanhaan homeiseen kellariin. Kellarissa haisi mätänevä ruumis, tai ehkä sittenkin kala. Tai kenties ihmiskalmari. Lordi näki edessään mitä epäuskottavimman näyn, joku oli yrittänyt yhdistää kalmaria ja hänen uskollista palvelijaansa Simonia yhdeksi kokonaisuudeksi. Näky oli irvokas ja sai Rudin melkein oksentamaan. Ruumis lillui vanhassa ammeessa, jossa lordi muisti joskus kylpeneensä. Ilmeisesti lordi Moussakan palkkaama tohtori Krogg oli harjoitelllut ihmiskokeita ennen simpanssinruumiin yhdistämistä Rassapotamuksen päähän. Vielä enemmän pahoinvointia herätti huomio siitä, että pelkästään yhdestä ihmisestä ei olisi riittänyt kalmarille kahdeksaa lonkeroa, jotka siis olivat nyt jalkoja ja käsiä, joten kalmariin oli täytynyt yhdistää Simonin lisäksi joku toinenkin ihmisparka. Simon olisi vihannut sitä, että hän olisi yhtä toisen ruumiin kanssa, hän oli aina niin tietoinen itsestään ja omasta ruumiistaan.

Rassapotamus yritti olla kiinnittämättä huomiota ammeessa lilluvaan ihmiskalmariin ja alkoi etsiä, jotain millä voisi voittaa Moussakan. Samalla hetkellä kuitenkin lordi kuuli askelia kellarin portailta, joku oli tulossa hänen peräänsä! Lordi Rudi kapusi nopeasti kattoputkiston päälle, josta näki samalla portaikkoon. Vähitellen verenpunaiseen pukuun pukeutunut hahmo tuli lordin näkyviin, hänen aikaisemmin tapaamansa nainen ei siis ollutkaan vain ollut humalaista harhakuvitelmaa! Hän oli oikeasti olemassa! Mutta mitä hemmettiä hän täällä teki? Viimeksi kun Rudi oli nähnyt naisen, tuo oli kavunnut Oulun torinrannassa helikopteriin ja lentänyt tiehensä. Ja pentele vieköön, nainen oli naamastaan paljon karvaisempi kuin lordi muistikaan. Ja oikeastaan hyvin paljon raskasrakenteisempi. Lordi Rudi Rassapotamus tarkensi katsettaan noihin kasvoihin, joilla loisti voitonriemuinen hymy. Tuo hymy oli karvaisen naaman peitossa ja lopulta lordi tajusi tuijottavansa herra Moussakaa suoraan kasvoihin.

Rudi meni asiasta niin hämilleen, että ei tajunnut pitää kattoputkistoista enää edes kiinni vaan römähti suoraan lattialle. ”Ei helvetti Moussaka, kaiken muun olisin sinusta vielä uskonut, mutta vielä tämä! Eikö riitä, että ensin minua heitetään kartulla päähän, ruumiini vaihdetaan simpanssin ruumiiseen, kolmipäinen klovni myrkyttää minut ananaalla, en saa mistään kaljaa ja joudun vielä Popedan -konserttiin? Eikö siinä olisi ollut jo tarpeeksi? Ei! Vaan sen kaiken lisäksi teet vielä palvelijastani ihmiskalmarin, ansoitat kotini ja heittelet minua sirkkeleillä, eikä sekään vielä riittänyt sinulle Moussaka! Ehei! Sitten sinä päätät vielä pukeutua tuohon verenpunaiseen pukuun. Perkele, kohta varmaan sanot vielä haluavasi telakoitua kanssani!” lordi Rudi lähenteli jo hysteriaa huutaessaan tätä kaikkea viattoman näköiselle Moussakalle. ”Ei suinkaan rakas naapurini. En minä telakoituisi kanssasi, vaikka maksaisit minulle miljoonia. Katsos se nainen, kuten kaikki muutkin tapaamasi henkilöt, olivat osa tätä suurta kepposta, jonka sinulle järjestin. Tapasimme hänen kanssa täällä kartanolla, aluksi luulinkin, että sinulla oli jokin neitokainen täällä säilössä. Myöhemmin minulle kuitenkin paljastui, että tuo nainen oli katalan palvelijasi ja hänen pastori ystävänsä kanssa tekemä koston välikappale, jonka avulla he halusivat syöstä sinut vallasta. Niinpä sinun kuuluisi kiittää minua, että teilasin tuon petollisen hovimestarisi. Aluksi toki olimme niin sanotusti bisneskumppaneita, mutta kaikki heistä kävivät niin kovin hyödyttömiksi ajan edetessä ja sitä paitsi tohtori Krogg tarvitsi kipeästi harjoituskappaletta. Niin ja jostain syystä se nainenkin vain katosi jättäen jälkeensä vain tämän puvun. Yllättyisit kun kokeilisit sitä päällesi, tämä on todella laadukasta materiaalia ja mukava päällä”, totesi Moussaka silittäen samalla puvun miehustaa.

Tämän vuodatuksen aikana Moussaka tuntui olevan enemmän keskittynyt omaan erinomaisuuteensa kuin Rassapotamukseen. Se olikin antanut lordille hyvää aikaa etsiä käsiinsä koston välikappale, joka sattui hyvin sopivasti olemaan erittäin liukas pala kalmaria. Moussaka n puheenvuoron aikana Rassapotamus oli hyvin ehtinyt käydä laittamassa palan rappusten viimeiselle askelmalle ja palata takaisin ilman, että Moussaka huomasi yhtään mitään. Rassapotamus tiesi niin kuin me kaikki tiedämme, että pahikset rakastavat omaa ääntään ja sitä, että voivat selittää juonensa tärkeimmät yksityiskohdat. Rassapotamus oli jo ehtinyt palata takaisin omalle paikalleen ja Moussaka jatkoi.

”...niin minä löysin simpanssin ruumiin, jota sinuun käytettiin. Eikös ollutkin hieno tarina se? Harmi vain, siis tietenkin sinun kannaltasi, että tohtori Krogg on kuollut ja siten olet tuomittu olemaan ikuisesti tuollainen ihmisapina kuten sopivaa arvollesi on. Mutta kauaa et ehdi ruumiistasi nauttia, sillä minä aion nirhata sinut. Tällä kertaa sinä Rudi menit liian pitkälle, sillä minkään, ei minkään pidä tulla minun ja rakkaan......aaaaargh!” Moussaka oli juuri ottanut sen kriittisen viimeisen askeleen suoraan kalmarin palan päälle. Hän horjahti ja kaatuessaan löi päänsä kivisiin rappusiin. Verenpunainen puku vain repeili saumoistaan kun Moussakan pukuun aivan liian iso ruho osui kivilattialle.

Lordi Rudi Rassapotamus oli tyytyväinen, että kaikki vastoinkäymiset olisivat nyt ohitse. Hän kipusi kellarista ylös omaan kotiinsa tyytyväisenä siihen, että rahamies kun on, pystyi hän halutessaan tilaamaan kaiken tarvitsemansa kotipalveluna. ”Kaikkia saatanoita”, sanoi lordi saadessaan kallistaa päänsä omalle tyynylleen.

Julkaistu alunperin Blankin numerossa 5/2012 (JouluBlankki)