blankkiweb

Herra Rassapotamuksen maanmainiot pallosalamat — Osa 6

Kirjoittaja: Jenni Sirviö

Moussakkan ja Rassapottamuksen juomapitoinen ilta alkoi muuttua ruuanhaluiseksi. Moussakkan tyhjennetty vatsa kaipasi ruokaa, vaikka hän olikin syönyt naposteltavia - eli Rassapottamuksen tarjoamia ruosteisia pikkunauloja - koko illan. Moussakkan sherryllä tuhrimat sohvat olivat tuhrineet myös kummatkin juomia maistelleet miehet yltä päältä sisällä käytettyyn ennen niin arvokkaaseen juomaan. He eivät kuitenkaan tiedostaneet omaa ulkonäköään, huolimatta siitä että aina kun toinen katsoi toista kumpikin remahti vuorollaan nauramaan kuinka likainen ja kurttuinen toinen oli. Itseään he pitivät siisteinä ja ulkomuodoltaan maailman komeimpina. Rassapottamus oli kuitenkin hyvä isäntä vieraalleen ja aikoi tarjota Moussakkan nälkäiselle vatsalle ruokaa. Hänellä itselläänkin alkoi hieman kurnia vatsanpohjassa, sillä Moussakkan näköradiota kaipaavan hokemisen joukosta Rassapottamus oli erottavinaan sanat "ruoka", "nälkä" ja "mussunmussun syödä".

Samaan aikaan kellarissa Simon toisti erikoista mantraansa, ja alaston pastori uiskenteli erikoisen värisesti loistavassa altaassa. Hiljalleen altaan sisältö alkoi kuohua, kuin keitinvesi kattilassa jossa kelluu nahkeita perunoita. Altaassa olevat amebamaiset ja nahkeat jalat olivat niin sanotusti irto-osia, jotka tekivät erikoisia juttuja. Pastorin ilme oli kuitenkin varma, koska hän tiesi mitä oli tekemässä. Tästä huolimatta hän pyöritteli mielessään pastorikoulussa opittuja Raamatun oppeja. Ne eivät estäneet pastoria tekemästä sitä mitä hän alkoi, koska kauna Rassapottamusta kohtaan oli suuri. Eniten pastoria ärsytti se kun Rassapottamus oli nakannut hänet alasti ulos hyiseen pakkaseen, jossa hän ei voinut tehdä muuta kuin suojata sukukalleuksiaan.

Simonin hokema mantra verenpunaiseen iltapukuun pukeutuvasta kohtalokkaasta lolitasta alkoi tuottaa tulosta. Simon joutui keskeyttämään yhtäkkiä, koska hän kuuli isäntänsä Rassapottamuksen karjunnan yläkerrasta. Rassapottamus oli tunkeutunut Simonin keittiöön, koska tämä ei ollut kuullut isäntänsä kutsuntaa. Simon pinkaisi kiivaaseen juoksuun ja nousi portaat kaksi askelmaa kerralla. Hän näki isäntänsä likaisen ulkomuodon ja oli tukahtua nauruun, mutta pystyi pidättämään pärskähdyksensä. Simon joutui selittämään isännälle, että hän oli ollut kellarissa etsimässä jotain erikoista juomaa jota tarjota hänelle ja hänen vieraalleen. Rassapottamus huojui ja heilui edestakaisin, ja mongersi, että ruokaa meille. Simon pyysi isäntäänsä poistumaan ja vakuutti että hän toisi heille pikaisesti jotain purtavaa. Kellarista ylös juostessaan hän oli ennättänyt napata pullon viiniä, joka oli ollut pantattuna vuosia - koska isännän mielestä se muistutti liikaa naisista. Hän kaatoi pullon sisällöt laseihin, ja otti tarjottimen jolle hän oli lastannut kylmäkaapista isot klöntit lihaa ja leipää. Hän vei tarjottimen herrasväelle. Nämä alkoivat syömään ruokaa niin kuin eivät olisi sitä ikinä nähnytkään. Viinistä he jakoivat kehuja, Rassapottamuksellekaan pullon sisällön maku ei tuonut mitään mieleen.

Simon poistui vaivihkaa takaisin keittiöön, ja sieltä kellariin jossa hommat olivat jääneet kesken. Hän näki kauhukseen että jokin oli mennyt mönkään. Isännän keskeytys oli tullut pahimpaan mahdolliseen aikaan. Hän nosti naisen makaamaan altaan vierelle, katsoi altaassa lojuvaa elottoman oloista pastoria, ja otti hyllystä purkin johon oli säilötty sähköankeriasparvi. Simon kaatoi sisällön altaaseen. Parvi kuin ihmeen kaupalla heräsi eloon, ja antoi sähköiskun pastorille ja naiselle jotka alkoivat haukkoa henkeään. Pastori tuli Simonin avuksi ja he alkoivat pukea naista verenpunaiseen laadukkaasta kankaasta ommeltuun iltapukuun. Heillä oli yksi ongelma: nainen ei pystynyt pidättelemään suolistonsa sisältöä, joten he joutuivat asentamaan intiimin ja hygieenisen suoliavannepussin. Näkyvissä pussi tuottaisi liikaa inhotusta, joten he päättivät kätkeä sen hienostuneeseen Louis Vuittonin käsiveskaan. Nyt nainen olisi valmis astumaan Rassapottamuksen eteen ja horjuttamaan hänen mieltään, niin että hänen valtansa pystyttäisiin nujertamaan.

Seuraavassa tarinassa tulee olla seuraavat sanat: "toispuolisärky", "kaksoisjalkaiset" ja "ympärileikkaus" Ja tarinaa jatkaa Mika Haapaniemi

Julkaistu alunperin Blankin numerossa 2/2009